Tarkoituksenamme on suunnitella jakso aiheesta vesi, maapallo ja ihminen pääasiassa 3. luokkalaisille. Sisältönä eivät ole pelkästään veden fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet, vaan aihetta tarkastellaan projektinomaisesti useita oppiaineita integroiden. Tällaisia voisivat olla mm. ympäristö- ja luonnontieto, liikunta, kuvataide ja äidinkieli. Lisäksi aihekokonaisuuden yhteydessä voidaan käsitellä myös teknologia- ja mediakasvatuksen sisältöjä. Jakson aikana oppilaat toteuttavat ns. portfolion, johon kootaan esim. eri tunneilla tehtyjä empiirisiä kokeita ja tietoiskuja.
Jakson tavoitteina ovat mm.:
-veden eri ominaisuuksiin tutustuminen
-oppilaan ymmärrys veden merkityksestä yksilölle, yhteiskunnalle ja luonnolle
-tutkimustaitojen ja havainnontikykyjen harjaannuttaminen
-Työskentelyn dokumentoinnin harjoittaminen
-sosiaalisina tavoitteina esim. ryhmä- ja parityöhön harjannuttaminen
Opetus pyritään toteuttamaan mahdollisimman kokemuksellisesti ja elämyksellisesti, kuitenkin korostaen veden konkreettia merkitystä arkielämälle.
Jakson pituus on noin kaksi viikkoa.
Ryhmämme jäsenet ovat Anna Roivainen ja Tiina Seppälä, kumpainenkin LO1-06 -ryhmästä.
Lähteinä jaksomme suunnittelussa olemme käyttäneet teoksia:
Brandsford, J. D., Brown, A. L., Cocking, R. (2004). Miten opimme. Aivot, mieli, kokemus ja koulu. WS Bookwell Oy, Juva.
Järvelä, S., Häkkinen, P. & Lehtinen, E. (2006). Oppimisen teoria ja teknologian opetuskäyttö. WSOY.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2004). Opetushallitus.